Entourage S06E03-05: päämäärätön kausiko?

en

Monet ovat valittaneet, että Entouragen kuudes kausi on ollut tähän asti ikävän päämäärätön. Mitään isompaa ja jatkuvampaa juovikuviota ei ole esitelty, ja jaksoja on sentään takana jo viisi. Eli pian ollaan jo puolivälissä. Pitäiskö nyt huolestua?

Mielestäni ei! Huolimatta siitä, ettei isompaa juovikuviota olla esitelty, on tämä kausi ollut tähän asti oikein viihdyttävää seurattavaa. Pojat ovat nauttineet elämästä eikä tummia pilviä olla tämän nautiskelun taustalle tuotu. Tämä on virkistävää vaihtelua menneiden kausien sopimus-ruljanssiin. joissa samoja asioita vatvottiin oikein urakalla. Vaikka kausi jatkuisi tällä tavalla hamaan loppuun asti, en ainakaan minä valittaisi.

Jos yritetään keskeinen juonilinja kuudennelle kaudelle poimia, niin kyllähän se voisi olla Ericin rakkauselämä. Jaksot ovat yleensä alkaneet ja loppuneet Ericiin. Eipä siinä mitään, hän on sarjan moniulotteisin hahmo ja oikeastaan ainoa, jonka kautta tälläistä suhdedraamaa voidaan vakavalla naamalla rakentaa.

Vince on saanut tähän mennessä ihmeellisen vähän ruutuaikaa. Mutta jos ei tarinaa ole kerrottavaksi, niin ei väkisinkään kannata hataria juonilinjoja keksiä.

Kausi siis rullaa hyvin ja tähän mennessä näkemäni perusteella sanon, että tämä yltää omaan Entouragen kausi TOP 3:een, jos samaan malliin vain jatketaan. :)

Explore posts in the same categories: Entourage

Avainsanat:

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.